Tehtaile elämyksiä – riemu ei vaadi roinaa

Shoppailu on nykyisin varsin yleinen ”harrastus” – oikeastaan siitä puhuminen ei vaadi edes heittomerkkejä, sillä tavaroiden ostamisessa ei monestikaan ole kysymys enää siitä, että oikeasti tarvitsisi kyseistä tavaraa. Kyse on aivan muusta.

Niin hauskaa kuin uusien vaatteiden, elektroniikan tai minkä tahansa tavaran hankkiminen on, niin myös huonoja puolia löytyy. Jokainen ymmärtää turhan tavaran tuotannon vaikutukset luonnolle, mutta asialla on myös jokaisen ihmisen kannalta konkreettisia vaikutuksia – ne huomaa viimeistään sitten kun joutuu muuttamaan isompaan asuntoon saadakseen roinat mahtumaan asuntoonsa.

Kuluttamiselle on kuitenkin olemassa vaihtoehto. Se on elämyksiin satsaaminen. Elämyksissä upeinta on se, että niitä saa kaikkialta eikä lompakon paksuus ole elämysten esteenä: kokeile vaikka piknikkiä luonnon helmassa, kutsu naapurin mummo kahville, opettele laulamaan tai lausumaan runoja tai mene tapahtumaan jossa et ole koskaan käynyt – olkoon se sitten maailmantähden stadionkeikka tai lavatanssit. Ja kaiken päätteeksi kokeile todellista extreme-lajia: juttele bussissa tuntemattomille!

Maailma kun on roinaa tuottamattomia elämyksiä pullollaan ja aina löytyy jotain uutta kokeiltavaa.

Uusia elämyksiä voi lähteä etsimään vaikka Elämystehdas-tapahtumasta, joka järjestetään lauantaina 16. huhtikuuta 2011 Turun Manillan vanhassa tehtaassa (Itäinen Rantakatu 64). Elämystehdas on Valonian Kelaa!-hankkeen päätöstapahtuma ja meno on sen mukaista: paikalle tulee kymmeniä esityksiä, harrastusesittelyitä sekä työpajoja, joista löytyy tekemistä ja toimintaa sekä aikuisille että lapsille – sukupuoleen katsomatta.

Kaikki Elämystehtaassa on osallistujille ilmaista. Lisätietoja tapahtuman sisällöstä ja aikatauluista löytyy osoitteesta www.valonia.fi/elamystehdas. Muutoksista ohjelmassa kerrotaan myös Facebook-sivuilla www.facebook.com/tehtaile.elamyksia.

Elämystehdas on maakunnallinen tapahtuma, joten Valonian Kelaa!-hanke tarjoaa paikalle ilmaiset meno- ja paluukuljetukset sekä Salosta että Loimaalta. Aikataulut ja tiedot paikkojen varauksesta tulevat tapahtuman verkkosivuille myöhemmin.

Ville Pyylampi
tiedottaja, Valonia